• ETUSIVU
• TOIMINTA
• FAKTA
• ETEENPÄIN

Tätä ruokaa ei purematta niellä
Pikaruokabisneksen vaikutukset ruuantuotantotapoihin


Länsimainen ihminen viettää syömisen parissa keskimäärin hieman alle kaksi tuntia päivässä. Ei ole yhdentekevää, millä päätämme vatsamme täyttää. Ruokavalintamme vaikuttavat ympäristön tilaan, toisten ihmisten elinolosuhteisiin ja maailman talouteen. Ystävän kokkaaman luomuaterian ja McDonald'sin tarjoaman vaihtoehdon ero on yllättävän suuri.

McDonald'sin, BurgerKingin ja muiden pikaruokajättien liikeidea on myydä jokaisessa toimipisteessään yhdenmukaisia tuotteita. Kuluttajien valinnanvara ei ole laaja, vaikka Mäkki lanseerasikin muutaman eri kokoonpanon mahdollistavan McChoice-idean. Kun samaa ruokaa tarjotaan Kanadasta Kiinaan ja Marokosta Chileen, ei seurauksena ole pelkästään ruokatarjonnan tylsyys. Olennaista on se, että pikaruokayhtiöt tekevät edullisuuden tavoittelussaan keskitettyjä ostopäätöksiä. Nämä jättitilaukset muuttavat ruuantuotantotapoja radikaalisti.


Ei lähi-, vaan kaukoruokaa

Vakioidut tuotteet ravintoloissa edellyttävät maanviljelyn tuottavan tarkan tasalaatuisia elintarvikkeita. Viljelijöiden saama sato ei suinkaan automaattisesti ole tismalleen samasta muotista puristettua, koska pelto ei ole tehdas. Pelloille siirrettynä vaatimus johtaakin laajoihin monokulttuuriviljelmiin ja maatalouskemikaalien voimakkaaseen käyttöön. McDonald'sin Yhdysvalloissa käyttämä perunalajike esimerkiksi kärsii kasvitaudista, jota vastaan käytetty torjunta-aine on niin vahvaa, ettei pelloilla voi oleskella 4-5 päivään ruiskutusten jälkeen. Pikaruokabisneksen tukema suuntaus on siis vastakkainen luonnon monimuotoisuutta ja maan hyvinvointia ylläpitävälle luomutuotannolle. Juuri yhtiöiden tarpeita ajatellen kehitellään siirtogeenisiä lajikkeita.

Ruuan laadulle esitetyt tekniset vaatimukset tarkoittavat käytännössä esimerkiksi sitä, että Suomessa viljellyt perunat eivät kokonsa ja vähäisemmän tärkkelyspitoisuutensa vuoksi kelpaa meikäläisille pikaruokaketjuille. Pikaruokaloissamme syödyt ranskalaisiin käytetyt perunat on viljelty Hollannissa, mikä tarkoittaa tuhansia kuljetuskilometrejä saastuttavaa liikennettä. Merkittävä osa viljelyssadosta voidaan sielläkin joutua heittämään epäkelpona, väärän mallisena tai kokoisena, pellon sivuun.

Firmojen tarpeet muokkaavat tuotantoa kaikkialla, minne ketjut levittäytyvät. Mäkin mukana uuteen myyntimaahan perustetaan yhtiöiden alihankkijoiden haarakonttoreita. Broilerikanojen tuotantotehtaita ollaan nyt pistämässä pystyyn niin Filippiineillä kuin Indonesiassakin. Pikaruokakulttuuri uhkaa syrjäyttää seuduilla aiemmin vallinneet paikallisiin raaka-aineisiin perustuneet ruokakulttuurit. Erilaisten sävyjen, tuoksujen ja makujen rikkaus köyhtyy.


Soijafarmeja ja metsän hävitystä

Ketjujen tarjoama ravinto on lihapitoista. Tarjonnan lihasuuntautuneisuus kasvattaa eläinkunnan tuotteiden kysyntää niissäkin maissa, joissa aiemmin on syöty kasvisvoittoisesti. Näin tapahtuu esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa, joka on McDonald'sin nopeimmin kasvava markkina-alue tällä hetkellä.

Lihantuotanto puolestaan tuhlaa maa-alaa ja luonnonvaroja. Yhden naudanlihakilon tuottaminen kuluttaa käytännössä miltei 20 kg kasvirehua. Kaikesta maailmassa tuotetusta ihmisravinnoksi kelpaavasta aineksesta puolet menee nykyisin maatalouseläinten ruokintaan. Länsimaissa 2/3 kaikesta viljelymaasta käytetään lihantuotantoeläinten rehun kasvatukseen (suomalaisesta maatalousmaasta 75 %), mutta se ei vielä riitä. Eurooppa ei ole omavarainen käyttämänsä eläinrehun suhteen, sillä 70 % rehuihin käytetystä proteiinista on tuotu alueen ulkopuolelta.

Yksi merkittävimmistä rehukasveista on soija, jota tuodaan mm. Brasiliasta. Yhä kasvava rehun kysyntä on yhtä kuin yhä kasvavat viljelypinta-alat. Soijafarmarit eivät voi taikoa vapaata peltoa mistään, vaan he ostavat maata talonpoikaisviljelijöiltä ja karjankasvattajilta. Nämä taas siirtyvät uuden maapläntin perässä sademetsäseudulle tai muille marginaalialueille, joiden muokkaaminen viljelykseen aiheuttaa eroosiota ja muita ongelmia. Epäsuorasti tapahtuva metsän hävittäminen ei silti ole ainoa rehuntuotannon epäkohta: farmeilla käytetään voimakkaita kemikaaleja, jotka ovat haitaksi ympäröivälle luonnolle sekä usein puutteellisesti varustetuille työntekijöille.


Kolmas maailma kärsii

Ravinnon laajamittainen kuljettaminen Etelän maista Pohjoisen karjalle ja kanoille on kytköksissä maailman nälkäongelmaan. Ravinnon viejämaassa saattaa esiintyä ruokapulaa, mutta köyhillä ihmisillä on varaa maksaa ruuastaan vähemmän kuin rehun ostajilla. Köyhät jäävät kysyntätilanteessa nälkäisiksi. Vientiin suunnattuja rahakasveja viljellään usein tropiikin ja subtropiikin parhailla viljelysmailla, joille olisi tarpeellista käyttöä omankin väestön ruokkimisessa.

Ehtaa "sademetsälihaa" myytiin ainakin 1970- ja 80-luvuilla Yhdysvalloissa (ks. UKK #5). Sademetsästä suoraan raivatulla karjalaitumella kasvaneen eläimen lihaa sisältäneen hampurilaisen hinnaksi on laskettu 1000 mk/kpl. Summa syntyy, kun laskuun otetaan mukaan metsän tuhoutumisesta aiheutuva kuivuus, ilmastonmuutos ja muut ympäristöntilaa heikentävät seuraukset. Käytännössä purilaisten hinta on toki ollut alle sadasosa todellisista kustannuksista.

Lihankulutuksesta on vielä huomattava, että Yhdysvallat on turbomaataloudestaan huolimatta pihvien nettotuoja - muun muassa Keski-Amerikan pienviljelijöiden kustannuksella, joita on häädetty mailtaan vientiin suuntautuneiden karjatilojen tieltä. Ennen viennin yleistymistä vain viljelyyn kelpaamaton maa käytettiin karjankasvatukseen. Vientibisneksen suosio toimii myös esteenä maareformille eli maaomaisuutta oikeudenmukaistavalle uudelleenjaolle. Suurin osa n.k. kehitysmaiden nälkäisistä kuuluu maattomaan maaseutuväestöön, joka ei voi viljellä ruokaa itselleen.


Ylitetty ympäristövara

Eläintalous aiheuttaa muitakin ympäristöongelmia, kuten suuria ammoniakki- ja typpipäästöjä sekä vesistöjen rehevöitymistä. Yhdysvaltalaislaskelmien mukaan yhden hampurilaispihvin tuottaminen kuluttaa saman verran fossiilisia polttoaineita kuin 30 km matkan ajaminen henkilöautolla. Karjankasvatuksessa syntyy paljon metaania, ilmastonmuutoksen suhteen toiseksi merkittävintä kasvihuonekaasua.

Maapallon rajallinen kantokyky ei selvästikään kestä globaalisti kasvavaa lihankulutusta. Kulutuksen vähentämisen tueksi on tehty ns. oikeudenmukaisen ympäristövaran laskelmia, jotka kertovat paljonko ihmiset voivat kuluttaa luonnonvaroja kestävästi aiheuttamatta pysyvää vahinkoa ympäristölle. Tutkimusten mukaan pohjoismaalaisten pitäisi vähentää lihankulutustaan yhteen kolmasosaan nykyisestä määrästä. Saa nähdä kuinka kauan aikaa vie, ennen kuin lihankulutuksen aggressiivista mainostamista pidetään laajoissa piireissä vastuuttomana tekona.


Eläinten kurjistuva asema

Lihan syönnistä ei voida puhua vain abstraktilla tasolla, koska pihvitaikinan liha on kuulunut eläville ja tunteville olennoille. Kun pikaruokaketjut työllistävät alihankkijoita, kuten vaikkapa teurastamoja ja kasvattajia, lisäävät yhtiöt eläinten pahoinvointia. McDonald'sin Euroopassa sijaitsevat toimipisteet käyttävät viikossa yli puoli miljoonaa kanaa. Nämä kaikki kanayksilöt ovat eläneet koko lyhyen ikänsä sisätiloissa, voimatta koskaan kaivaa maata tai tehdä mitään muuta luontaiseen elämäänsä kuuluvaa. Epäeettinen tuotantotapa leviää ketjun levittäytyessä uusiin maailmankolkkiin.

Isoina tekijöinä ketjut voisivat halutessaan käyttää valtaansa myös toiseen suuntaan. Eläinoikeusjärjestö PETA:n kampanjan seurauksena McDonald's alkoi muutama vuosi sitten edellyttää käyttämiltään alihankkijoilta hieman suurempia kanahäkkejä. Pikaruokaketjujen on kuitenkin melko turha odottaa suuremmissa mitoissa toimivan eläinten pidon parantamisen puolesta; ne kun valitsevat tarvitsemiensa ruoka-ainesten tuottajat alhaisimman tarjouksen perusteella. Pyrkimys yhä alhaisempiin hintoihin pakottaa lihantuottajat tehotuotantoon, halvalla kun kukaan ei voi tuottaa ravintoa eettisesti.


Maaseutu muuttuu

Muutaman ison ostajan ja jalostajan hallitsemista markkinoista kärsii myös maanviljelijöiden riippumattomuus. Vaikka turboviljely rasittaa viljelijääkin, ei hän voi juuri valita toisin, jos aikoo elättää perheensä maanviljelyllä jatkossakin. Vain isoilla tilayksiköillä on varaa maksaa siitä erikoistuneesta tuotantotekniikasta, kuten peltokoneista, mitä suurieräisten vakiotuotteiden valmistus vaatii. Kestävän kehityksen mukainen pienperheviljely tulee ajan myötä kannattamattomaksi, eikä itsenäisen viljelijän ole helppoa löytää markkinoita tuotteilleen. Jättimäiset tehotuotantoa harjoittavat yritykset valtaavat maat ja markkinat.

Pikaruokaloiden suurtilaukset edistävät siis ruuantuotannon keskittymistä suurten elintarvikeyritysten, agribisneksen, käsiin. Muutos näkyy niin maaseutuyhteisöjen kurjistumisena kuin maaseudun autioitumisena. Monet maatilat lopettavat, ja maataloudesta tulleet voitot tippuvat maalaiskylien sijaan suuryhtiöille. Maaseutumaiseman estetiikkakin katoaa. Valtavien maissipeltojen keskelle ei jätetä koristukseksi yksittäisiä suuria puita tai kallionlohkareita, vaan maa-alat raivataan totaalisesti viljelyskasvien käyttöön. Tällainen maanviljelys ei enää synnytä luonnon monimuotoisuutta lisääviä kulttuurimaisemia.

Pikaruokaketjujen voi perustellusti sanoa tekevän voittoa ympäristön, eläinten ja elävän maaseudun kustannuksella. Ne eivät ole ainoita syyllisiä ruokateollisuuden keskittymiseen, mutta ovat sen merkittävä globaali osatekijä.


Kaupallisessa viljelyssä muitakin elintarvikkeita tuotetaan epäoikeudenmukaisesti. Millaista banaanibisnes on? Lue tästä